Tieto lisää tuskaa

Samassa veneessähän se olen minäkin, entä niin moni muukin. Painoa pitäisi saada pois. Minun tapauksessani tavoitteena -10kg. Olen elämässäni kokeillut karppaamiset , kaalisopat, nutriletit jne. jne...olen äärimmäisen hyvä laihduttamaan , mutta vielä parempi lihomaan. Eli painoa on aina pudonnut, mutta klassisesti korkojen kera tullut myös takaisin. Noin vuosi sitten aloin pikkuhiljaa tuumailemaan tämän kaiken järjettömyyttä. Vasta NYT olen päässyt siihen pisteeseen, että kykenen rauhallisesti ja järjen kanssa miettimään elämäntapojen muutoksia. Okei, sorruin mä taas yhen Nutrilet paketin ostamaan, mutta en jumaliste onneksi avannut sitä. Kaikista viisaimmaksi olen havainnut ruokapäiväkirjan. (Kiloklubi.fi, löytyy ilmainen sellainen ja todella hyvä). Vielä sitäkin paremmaksi olen havainnut itsestään välittämisen. Minä en kyennyt muuta kuin noihin turhiin tappokuureihin ennenkuin aloin oikeasti välittää itsestäni.
No sitten asiaan, eli miksi tieto lisää tuskaa...
Ensimmäinen järkytys oli kalorisaldo juopottelupäivän jälkeen. Ideana siis että ensin kotona pohjat,sitten baariin ja baarista tullessa pitsa. Hetkinen, käynpä kiloklubin puolella tarkistamassa mitä se sitten olikaan.

Kaiken kaikkiaan 3290 kaloria. Miettikääpä siskot sitä.En muuten hae sitä pitsaa enää.

Meillä on ollut lauantaisin tapana pitää niin sanottu herkkupäivä. Eli suomeksi IHAN JULMASTI KAIKKEA, KONTROLLI PETTÄÄÄÄÄÄ! No laskin valmiiksi nekin kalorit. Voi jestas :D
Mutta! Muokkailin ruokapäiväkirjan avulla tämän päivän ruokavalion uuteen uskoon, ja saan kuitenkin syödä ihan hyviä juttuja, en vaan samalla innolla entä viikon nälässä pidetty sika. Tässä vaiheessa jos olisin ollut koko viikon Nutriletilla, mä kirjaimellisesti olisin viikon nälässä pidetty sika. Nyt olen viikon ihan normaalisti syönyt, ehkä kuitenkin vähän sika.
Pienin askelin edetään, mutta kerrankin tuntuu sille että mä tosiaan saatan ihan lopullisesti onnistua.

Minäminäminä eikä kukaan muu!

Eikö tässä kohtaa kuuluu kertoa itsestään jotakin? Siinä minä olen hyvä, itsestäni puhumisessa.

Mä olen kohta 30,ja hirveä suorittaja. Aina kun saan jotakin loppuun on pakko aloittaa jotakin uutta. Kun opiskelin lähihoitajaksi päätin heti alusta että kaikesta tulee kiitettävä. No kun me valmistuttiin niin istuin puoliunessa sielä kirkossa kaiken sen suorittamisen jäljiltä. Olin ihan totaalisen poikki. Kaikesta kiitettävä...no okei kahdesta aineesta ei. Ajan jatkuvasti itseni tilanteisiin mistä tuntuu ettei voi ehtiä, ei voi selvitä. Sitten olen vähän aikaa paniikissa enkä saa mitään aikaiseksi. Lopulta alan toimia, ja selviän. Mä niin vihaan tätä piirrettä itsessäni. Haaveilen aina rennosta elämästä, mutta silti ajan itseni jatkuvasti suorituskyvyn äärirajoille.Olen aikeissa aloittaa käymään kuntosalilla. Kauhulla odotan tämän suorittavaisen luonteenpiirteeni kanssa , että mitä siitä sitten tulee.
Mä kannatan hyvyyttä. Haluan uskoa,ja uskonkin , että jokaisessa on jotain hyvää. Tutustun helposti ihmisiin. Mulla on paljon kavereita , mutta vähän ystäviä. Joskus joutuu pettymän ihmisiin, mutta usein yllättyy iloisesti. Se miksi mä haluan ajatella ihmisistä näin, ei johdu siitä että olisin joku kasviksiin uskova aktivisti villatakissa, vaan siitä että mulla on yksinkertaisesti parempi olo itsellä kun toimin näin.
Mä rakastan elämässä monia asioita. Mä rakastan mun avopuolisoa, enemmän entä mitään ikinä. Rakastan mun koiria ja koiria yleensäkin. Mulla on itsellä saksanpaimenkoiria. Ne on ihan hulluja. Ja aivan ihania. Sakemannissa viehättää se, että sille ei hyödytä teeskennellä. Se tietää tasan millanen sinä olet. Ja kun se luottaa ja rakastaa se tekee sen täydestä sydämestään, ja kun ei, niin se tekee senkin täydestä sydämestään. Mäkin olen vähän sellanen saksanpaimenkoira.Rakastan kaikkia vuodenaikoja. Rakastan myös itseäni. Sori vaan, mutta näin on :)
Käyn töissä. Oon erikoistunut vanhustyöhön. Mä ihailen vanhuksia ihan hirveesti. Vaikka ne olisi kuinka dementoituneita ja höperöitä, mä ihailen niitä. Ne on niin kokeneita ja sitä kautta niin viisaita. Niiden ihokin on semmonen , että kun siihen koskee se on ku silkkipaperia. Niin hauras mutta niin kaunis. Ne on monesti ihan törkeitä suustaan ja jumalattoman vihasia, ja ne on sitä estoitta sillon ku sille tuntuu. Olisinpa minäkin.
Mun elämässä hirveän hallitseva tekijä on erittäin vaikeaoireinen fibromyalgia. Välillä mä olen niin kipeä, että musta tuntuu että sellasta kipua ei olekkaan. Sillon mä en pysty kävelemään, en ottamaan mistään kiinni...en edes jumaliste juustoa höyläämään. Sillon mä aina makaan ja vihaan kaikkea. Sitten mä lopulta nousen sieltä, ja tulee parempi kausi. Joskus mä en ole ollenkaan kipeä, ne on ihania päiviä.
Tässä oli tällanen aika tiivis paketti.Minä olen sellanen aika tiivis paketti.

Minäkin sorruin...tähänkin!

Mä olen nyt ihan yhtä pihalla tämän blogin kanssa kuin aina kaiken muunkin  kanssa. Aamukahvini lomassa päätin perustaa blogin, ja tässä se nyt ilmeisesti on? Syy blogin pitämiseen on juurikin se pihalla olo. Arvelin että elämäntilanteeni,tavoitteeni ja kaikki saattaisi selkiytyä kirjoittamalla. Hetken harkitsin päiväkirjaa, kunnes muistin että minulla on makuuhuoneen komerossa vaikka kuinka monta sellaista, tyhjänä. Päiväkirjan pito tuntuu aina aluksi mahtavalta idealta, mutta olen kait liian sosiaalinen siihen. En mä jaksa pohtia asioitani yksin, niin että ainut näkökulma kaikkeen tulee minulta itseltäni. Pyh, mä haluan mielipiteitä! Mä haluan että joku puhuu mulle järkeä päähän! Mutta nyt ensimmäisenä mä haluan nähdä tuleeko tämä teksti mihinkään kun klikkaan tota julkaise teksti-painiketta. Näkeeköhän tätä kukaan? Mikä maa mikä valuutta?
Jännää :)